tiistai 26. heinäkuuta 2011

Jalostusta.


Ensimmäinen päivä pitkästä aikaa kun ei ole satanut.
Tänään oli hyvä kerätä marjoja.

Minä keräsin Kaksi ämpärillistä mustia viinimarjoja.
Vielä on paljon viinimarjoja jäljellä.
Mahdottoman isoja ovat.
Suloseni meni metsään ja löysi kuin löysikin
mustikoita, ja keräsi 10 litraa.
Minä kun jo luulin että vähäiseksi jää mustikkahillot,
 sillä niitä ei täällä tänävuonna  ole paljon metsäsä. 

Suloseni renssasi mustikat ja
 lähti  lounaan jälkeen metsäaukiolle,  vattuja keräämään.
Kertoi että metsätietä pitkin tuli mies ja nainen yläosat paljaan.
Vähän kummastutti kun ulkona ei ollut kuin 16 c ja aurinkoakaan ei näkynyt. Siellä  ei muuten tavallisesti ketään näy.
Mikä oli tarkoitus?
No se jääköön arvoitukseksi.
Eipä nuo Suloseni keruuta häirinneet, sillä
 melkei ämpärillilisen  keräsi.
Mehumaijalla höyrytin  mustaviinimarjat mehuksi  ja keitin mustikat hilloksi.
Mahdoton tiski sen jälkeen. Huh huh..
Onneksi Suloseni keitti vatut hilloksi.
Nyt on  marjat jalostettu.
ja kerkiän taas ottaa kuvia.
Tässä mustaan salkoruusuun on auennut lisää kukkia.
Päivän lauselma.
<>
Kyllä uni taas maistuu tällaisen päivän jälkeen.
Mieli on hyvä kun on talveksi piirakkamarjat ja lettuhillot, sekä mehut kellarissa.
Sinulle toivotan hyvää yötä ja  kauniita unia
tai jos kurkistat tänne aamulla niin, oikin mukavaa keskiviikkoa!

15 kommenttia:

Suss o Kai kirjoitti...

Jaha då har ni saftat och syltat idag :) den stockrosen är jätte snygg hoppas att min blommar nästa år Kram Suss

Sussi kirjoitti...

Olettepa taas ahkeroineet koko päivän!

Upea tuo salkoruusu

ritva kirjoitti...

Nyt se satojen rumpa alkaa kovasti olette jo säilöneet,ahkeria olette<3

Sesse kirjoitti...

Minäkin olen jonkun verran mustaviinimarjoja kerännyt pakasteeseen. Olen kerännyt valikoiden, sillä kaikki eivät vielä ole kypsiä.
Mulla olis sitä yläkerran tyhjennystä remonttia varten...

A kirjoitti...

Kyllä sitä säilöntäaikaan työtä ja puuhaa riittää. Tuloksena on aina komea tiskivuori;)

Ahkeria olette olleet, molemmat<3

AAMU kirjoitti...

Terveellisen näköistä ja makuista jälkeä.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kyllä on herkkua ja vitamiinia talven varalle. vesi tulee kielelle katselessa.

Unelma kirjoitti...

Mekin keräsimme mustikoita, laitoin kaikki pakastimeen. Syödään sulatettuina jogurtin kanssa.

Kiitos linkistä, sylvi.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Niille isoille pojille ne vasta unet maistuukin (kiitos kommentista).

Kata kirjoitti...

oi nami nami miten hyvää;)

Alotin uuden blogin,jos haluat tulla sitä lukemaan.

Tervetuloa Sylvi♥

http://secretmagicmirror.blogspot.com/

Unelma kirjoitti...

Tänään kuuntelu onnistui. Kiitos.

Seija Koistinen kirjoitti...

Olettepa taas ahkeroineet.
Minäkin keräsin viime viikolla punaviinimarjoja laitan ne rasioihin pakkaseen ja talvella laitan aamupuuron sekaan :) Asko ja Reeta lähtivät nyt Outokumpuun ja keräävät mustaviinimarjat, mustikoita ja vattuja.

Täällä on ollut hyvä ja lämpimät ilmat edelleenkin.
Kaunista keskiviikko iltaa

anja kirjoitti...

Oletpa ahkeroinut! Meillä ei vielä ole mustat viinimarjat ihan kypsiä, sensijaan poimin eilen saskatonit ja sainkin ämpärillisen. Mustikoita on ollut ihan riittävästi ja enemmänkin.
Kaunis tuo salkoruususi!

sylvi kirjoitti...

suss o Kai,♥ sussi,♥ ritva,♥ Sesse,♥ Aili-mummo,♥AAMU, ♥ Raija, ♥ KIITOS TEILLE KOMMENTEISTA.♥ Mukavaa loppuviikkoa teille!

Unelma, kiios ja kiva kun löysit aseman.♥

Kathy, kiitos tulen käymään.blogissasi.♥

Seija ja Anja kiitos ♥kommentista, ja mukavaa loppuviikkoa.♥

sylvi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.