keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Haaste. Kuusi kuvaa.

Tänään ulkona on sumuista ja lämmintä +8.

Sain Pirkolta elämää ja elämystä blogista juuri tähänpäivään sopivan haasteen.Kiitos Pirkko.
Haasteessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesästä. Aihe on tottakai täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä.

 Siispä minä laitan, matkoista,, laulun ilosta, kesän ihanista kukista, kesäpäivien viettoa rakkaitten kanssa.

Saimme aloittaa jo kesän tavallista aikaisemmin,
 sillä teimme kiertueen maaliskuussa keski-Eurooppaan.
Yksi suuremmista kohokohdista  siellä oli, Hollannissa, Keukenhofissa käynti.
Ihania ja kaikenlaisia 
kukkia

Kesään kuului myös laulujuhlat.
Kuvassa. Trelleborgissa Ruotsin valtakunnallisilla Evankeliumijuhlilla, saimme laulaa yhdessä suomesta tulleen kuoron kanssa.
Kävimme myös Turussa, ja lauloimme siellä juhlilla.
Ihanaa laulaa suuressa kuorossa.
Toukokuu.
Yksi kauneimmista kukistamme on tämä sinivaleunikko.
Sade ei haitannut vaan piristi kukkia.

Heinäkuussa.
  Kävimme tapaamassa rakkaita siskojani suomessa.
 Tapaamisen iloa, halailua, naurua, välillä itkuakin.
Kuvassa, Kotkassa nuoremman siskon kanssa Langinkosken keisarillisen kalastusmajan vieressä, koski kuohuaa.
Heinäkuu.
Pionia pihassamme saimme ihailla. Niitä on monen laisia,
pitkä tien vierusta täynnä. Toinen toistaan kauniimpia.

Voi sitä riemua kun lapset ja lapsenlapset sekä tässä Lapsenlapsenlapsemme tulevat mummilaan.
Kesällä pihalla leikkien. Isompien kanssa jalkapalloa pelaten, purotaimenia 
kalastelemassa, metsäkierrokisilla taapertaminen.
Ihanat muistot kesästä.
Kyllä talven jaksaa taas.

Nyt sitten haasteen jatkan eteenpäin tällä kertaa:

AAMULLE. Aamutuulia blogin
Aili-mummolle  Aili mummon arkea.
Hannelle Virtausta elämään
Aikatherinille Pieniä sanoja.

Nyt jäänkin odottelemaan teidän kesästä, kuusi kuvaa.
Moikka!

19 kommenttia:

Between kirjoitti...

Aivan upeita sinivaleunikkoja. Saisinkohan minäkin niitä kasvamaan ensi kesänä?

Saraheinä kirjoitti...

Ihania kesämuistoja! Sinulla on täällä kiva blogi :).

Saila kirjoitti...

Tämä olikin kiva haaste, sain itsekin saman! On teidän kesään mahtunut paljon, matkailua ja tärkeitä tapaamisia.

ritva kirjoitti...

Ihania kesämuistoja,kauniita kuvia.Halit ♥♥

Irma kirjoitti...

Kivat kesä muistot. On kivaa selailla kesä kuvia näin pimeän aikana,Meilläkin on ollut koko päivä niin hämärää. Kuvat ilahduttavat.

kaisu marjatta kirjoitti...

Aivan mahtava kuva kertomus sinulla Sylvi. Kesäsi on ollut muistorikas. Kiitos haasteesta, otan sen vastaan. Olen vielä aika väsynyt joten teen sen kun olo paranee.

hanne virtauksesta kirjoitti...

Ihania kuvia!
Minäkin lauloin isossa kuorossa monta vuotta mutta pari vuotta sitten erosin, ainakin hetkeksi.
Tuo sinivaleunikko on niiin kaunis!
Kiitos, otan haasteen ja kunhan pääsen tulitikkutaiteestani, alan miettiä niitä kesäkuvia..
Onkohan minulla ollenkaan?
Vain Pilkusta ja taiteestani=)=)

AAMU kirjoitti...

Etenkin Langinkoski näyttää hienolta. Kiitos haasteesta, pitää ryhtyä penkomaan arkistoja.

Sussi kirjoitti...

Ihania kesämuistoja!

A kirjoitti...

Sylvi, kiitos haasteesta!

Otan sen mielelläni sen vastaan..;)))

Ps. Ihania kuvia, sinulla on ollut upea kesä!<333

sylvi kirjoitti...

Betweenland, kiitos paljon!♥
Toivottavasti saat Sinivaleunikot kasvamaan.

Saraheinä kiitos paljon!♥
Tervetuloa toistenkin.


Saila, tänäkesänä onkin ollut enemmän matkustamista,
vaikka olemme kyllä kotonakin kerenneet nauttimaan puutarhasta♥.


Ritva, kiitos!
Kiva on muistella.
Halit myös sinne!♥


Irma, ♥kesäkuvat todella ilahduttavat näin harmaina päivinä.
Kesää voi pidentää muistellen sitä ja katsellen kesän kuvilla


Aikatherine , kiitos!
Kiva kun otat vastaan haasteen.
Toivon sinulle pikaista paranemista. isän käteen.♥


Hanne kiitos paljon. ♥Kiva kun otat haasteen vastaa.
Sinulla on paljonkin kun on mukava Pilkku ja taidetta. ihanista tyttöistä.


AAMU, Langinkoski on katsomisen arvoinen. kannattaa käydä siellä.
>kiitos kun otat vastaan haasteen.♥


Sussi, kiitos paljon.♥


Aili-mummo, kiitos paljon.♥
Kiva kun otat vastaan haasteen.




He.r.ne kirjoitti...

Hienoja kuvauksia!
Kesäkuvia on mukava
katsella jälkeen päin,
vielä vuosien takaa,
ja aina ovat yhtä tuoreita!

Kuororeissunne oli varmasti
ikimuistoinen.

Anjas Hill kirjoitti...

No, olipa sinulla Sylvi tapahtumarikas kesä! /Anja

Unelma kirjoitti...

Ihastuttavia kesäkuvia. Kaiken huippu on tuo pikkuinen, hän on oikea ruusunnuppu

sylvi kirjoitti...

Herne, Abnja,♥
Unelma.♥
Kiitos paljon kommenteista.♥

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Upeaa kukkaloistoa! Kesäkuvia on kiva katsella näin vuoden pimeimpänä aikana...

sylvi kirjoitti...

Myrsky, kiitos!
Kuvat tuovat mieleen kesän.

Suss o Kai kirjoitti...

Du visar som vanligt upp fina bilder :) kören från Trelleborg hade verkligen fina dräkter på sig :) Kram Suss

sylvi kirjoitti...

Suss o Kai kiitos! ♥ ♥