lauantai 6. heinäkuuta 2013

Sadepäivä leikkejä. Onginttaa, vesileikkiä.

Eilen kun heräsimme oli taas maa märkänä.
Pojat nukkuivat klo. 8.saan.

Aamiaisen ja Sommarlov-ohjelman jälkeen lähdimme ulos.


Leikkimökki on liian pieni pojille leikittäväksi, sillä pojat tarvitsevat suuren tilan.
No onhan meillä vanha asuntovaunu,
sinne mahtuu.
Vaunusta pojat tekivät Statoilin. Lippuja tekivät ja ripustivat ulos sillä tämä oli monikansallinen pensa-asema, sanoivat.
Sivuikkuna aukaistiin ja siitä myytiin,  mitä yleensä pensa-aseman kaupoissa on. Kahvia sai myös ostaa ja juoda ulkona.

Välillä käytiin pitämässä jalkapallo-ottelua.
Leikkiä riitti.

Sataa tihutti niin päätettiin että mennään järvelle vaihteeksi kalastamaan. Olihan meilla sadevaatteet, niin pieni sade ei haitannut.
Täällä oli poikien helpompi kalastaa laiturilla kun ei ketään uimareitakaan ollut.

Huonosti kala nappasi, niin me Antonin kanssa kyllästyttiin ja  lähdettiin rannalle.

Tänne rannalle oli laitettu uusia leikkitelineitä.

Mukava oli kiipeillä.

Sade loppui ja Samuelkin tuli kanssamme leikkimään.

Niin tuli vaarikin.

Pojilla oli vauhtia.

Mummikin otettiin kyytiin.

Synkkiä pilviä oli mutta pilvet rupesivat rakoilemaan.
Canadahanhilla oli poikasia viereisellä rannalla ja sitä pojat lähtivät katsomaan, sillä laiturilta sinne näkyi.
Pojat kokeilivat vettä ja tykkäsivät että vesi on lämmintä.
Yht äkkiä aurinko pulpahti esille. Me halutaan uimaan. No senkun vaan. Ei ole uikkareita mukana.
 Ei niitä tarvitse sanoin, kun ei ole ketään muita rannalla.
 Pian pojat riisuivat ja juoksivat veteen.
 Hauskaa riitti.
Juoksivat vedessä kilpaa.

Syvälle en laskenut, sillä silloin olisi minunkin hypättävä veteen.

(Muistan kun pienenä ei vesi koskaan tuntunut kylmältä.
Niinhän sitä Lapissa vaeltaessamme siskoni kanssa usein hypättiin veteen, vähän siellä, sun täällä. Uikkareita ei mukana kannettu.)

Pian sitten vesileikin jälkeen päälle ja lämpimään autoon.

Iltapäivä olikin taas aurinkoinen. Pappa tuli poikia hakemaan, ja  sai olla pelaamassa jalkapalloa kanssamme, ennenkuin lähtivät kotia.
Keräsimme mansikoita jälkiruuaksi, ja vielä mammallekin veivät.
Näin saimme kaksi päivää viettää mukavasti poikien seurassa.

Kiitos taas pojille rattoisista hetkistä ja heidän vanhemmilleen pokien lainasta. 

Oikein rattoisia hetkiä  täällä vierailevillekin toivotan.

12 kommenttia:

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Mukavaa viikonloppua, toivottavasti aurinko pääsee pilkahtamaan!

A kirjoitti...

Huomaa kuvista että pojat nauttivat!
Hauskaa taisi olla mummolla niin kuin papallakin:))

Kiitos postauksesta, Sylvi, ja oikein hyvää viikonloppua teille kaikille.♥

pekka.paiva@gmail.com kirjoitti...

Täälläkin on satanut ja paistanut, vuoronperään. Nyt näyttää pouta voittavan.

Kirsti kirjoitti...

Kiitos Sylvi tästä postauksesta!
Nautin kaikista teidän tekemisistänne lastenlastenne, mukavien pikku poikien kanssa.
Tuntuvat olevan onnellisia mummin ja vaarin seurassa, tykkäävät olla mummilassa yökylässä:)♥
Tuo "häivytys" uimarannalla olisi hyvä osata, minä en osaa?
Teillä oli monenlaista tekemistä lasten kanssa.
Kiitos Sylvi, olen saanut olla kanssanne mukana kivoissa leikeissänne:) ♥
Aurinkoista viikonloppua! Eilinen täällä oli sateinen ukkosen värittämä päivä.

Irma kirjoitti...

Toinenkin päivä oli teillä hauskaa
Ihanat poikavesselit,kivahan siellä oli vedessä juoksennella Kiitos oli ilo katsella lasten riemua:)♥

Sirpa kirjoitti...

Ei haittaa pieni sade teidän leikkejä.
Hauskan näköiset keinut :))

Mukavaa viikonloppua.

Tarina kirjoitti...

Tehän olette viettäneet oikeaa pikkupoikien unelma lomaa!
Touhukkaita ja hauskoja päiviä!

Sussi kirjoitti...

Kivalta kuulostava päivä!

Näinhän se muuten on, lapsena ei vesi koskaan tuntunut kylmältä:)

PiipeA kirjoitti...

Oli teillä taas hauskaa yhdessä! Kiva, kun jaoit tämän riemun meillekin!

Giga kirjoitti...

Chłopcy wiele atrakcji na wyjeździe i pewno byli szczęśliwi. Pozdrawiam.
Pojat nähtävyyksiä pois ja mielellään. Yours.

sylvi kirjoitti...

Myesky ja Minna ♥
Aili-mummo ♥
pekka paiva, ♥
Kirsti♥
Irma ♥
sirpa ♥
Tarina ♥
Sussi ♥
Pipe Elsch♥
Goga♥
Kiitos teille kaikille ja oikein ihania kesäpäiviä
teille ♥

ritva kirjoitti...

Ihania kuvia,hauskaa on teillä ollut.Hyvää alkanutta viikkoa.♥