sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Gökotta 2014


Perinteellisessä Gökotassa kävimme Helatorstaina.
Tänävuonna meitä ei ollut  koko porukka. Vain Susanne, Rebeka, Reily, Stella, Suloseni ja minä.
Suuntasimme auton Alingsåsiin Nolhagapuistoon.
Siellä oli lapsilla hauskaa.
Paljon eläimiä, iso leikkikenttä josta Reilyä ei meinannut saa pois lähtemään.

Reily työntää omaa nukkevaunuaan.
Näytetäänkös ottelu, tuumaavat kilit. (Tytön ottama kuva)
Uskaltaiskohan tuota sikaa silittää.
Röhki koko ajan.

Mamma ja Mormor katsokaa mihin mummi ja vaari meidät nosti.
 Ison puun päälle.


Osaan minä itse,

Mammaa!!!!!!! katso.
Stella oli ylpeä kun sai istua myös ison pölkyn päällä.

Voisinkohan kiivetä kivelle.

Hi hii täällä olen

Voi tätä riemua.

Pidä kiinni pikku-sisko, nyt keinutaan ja kovasti

Paljon oli toisiakin leikkimässä.

Sitten lähdimme Antteniin, vanhoja junia katsomaan
Katsokaa kun osaan jo seista ilman tukea.
Seisoi kauan aikaa. Ilme kertoo siitä miltä tuntuu kun onnistuu.
Anttenin järven rannalla sitten söimme.
Kanasalattia ja mansikkarabarberikeittoa jälkiruuaksi.

Kyllä ruoka maistui luonnossa.

Mummi tule sinäkin syömään

Maistuuhan tämä.

Sitten olikin aika mennä junalla ajelemaan.
Paina> Anten-Gräfsnäs-museijärnvag (Museojuna alue)

Ensin piti liput ostaa.
Lippunmyyjää odotetaan
Muistatko tällaista Juna-asemaa.


Tässä sitten matkalaukut.
Eipä ole tämänpäivän mallia.
Susannen kuva matkalaukusta.


Paljon vanhoja vaunuja oli asemalla.


Rebecka hyppäsi kyytiin. Susanne kuvasi.

No pitihän Reily-tytönkin päästä kyytiin äidin perässä
Minneköhän juna vie?

Perillä ollaan.
Pitemmälle matkalle emme päässeet kun juna ei kulkenut pyhisin.
Kiva oli  katsella vanhoja vaunuja sisältä.

Sittem menimme Gräfsnäsin Linnanpuistoon (paina> Slottruin.<


Puistossa oli ontto puu johon me kaikki mahduin samaan aikaan sisälle.

Oli niin lämmintä että ostimme jäätälöt kahvilasta.

Kyllä maistui.
Puss, puss.  Pyökit pussailevat.

Oli todella hauska retki. Tälläkertaa unohdimme kuunnella käkeä, mutta sitä olemme jo kuulleet viikkokaupalla. Se on kukkunut meidän pihalla melkein taukoamatta.

Kiitos taas lapsille ihanasta retkestä ja Taivaan isälle kun antoi niin ihana ilman. 

>Täällä viimevuoden Gökotta<
Nyt toivotankin kaikille täällä vieraileville, oikein ihanaa alkanutta kesäkuuta.

7 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Ihania kuvia reissustanne.Hyvää pyhäpäivää.♥

A kirjoitti...

Voi miten ihana matka, kiitos postauksesta Sylvi! ♥♥♥

Oikein hyvää sunnuntaita sinulle ja perheellesi! ♥

mummeli kirjoitti...

Olipa teillä hauska retki. Voi kun nuo tytöt kasvaa nopeasti kun pienmpikin jo omilla jaloillaan seisoo.
Oikein ihanaa kesäkuuta teille!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Mukava reissu rakkaiten kanssa. Ihanaista kesäkuuta.

Sirpa kirjoitti...

Vallan ihana kuvasarja päiväretkestänne!

Sussi kirjoitti...

Kiva kuvasarja! Teillä on ollut ihana retki!

sylvi kirjoitti...

KIITOS YSTÄVÄT IHANISTA KOMMENTEISTA ♥ ♥ ♥ ♥
♥ ♥