perjantai 5. toukokuuta 2017

Vappupäivän Picnik Hofnääsiin.

  Vappupäivä oli aurinkoinen, mutta vähän kylmä tuuli kuitenkin.
Rebekka tuli Stellan kanssa meille ja Reily  jäi isänsä kanssa. 
Otimme simaa ja lihapiirakoita reppuun ja lähdimme 
ajamaan Fageråsiin,  60 km. päässä olevaan pääsiäisliljametsään.
Kun tulimme sinne niin olivat laittaneet metsän maksulliseksi.
Meillä ei ollut käteistä eikä kortilla voinut maksaa niin emme päässeet sinne.

Ajoimme luonnonpuistoon Hofnessiin.
Fikasimme ja sitten Rebekka halusi kuvat Stellaa.
No samalla minäkin kuvasin vaikka en niin hyviä kuvia osaakaan ottaa kuin hän.

Stella nautti kun sai olla yksin silmätikkuna.


Valkovuokkoja oli metsä täynnä

niitä Stella tutkii


Ihana tammimetsä luonto


Minun vain täytyy suojata kasvoja isolla lierihatulla .

Lillenkin nautti luonnosta

Tämä on kausi luonnon puisto.
Paljon oli ihmisiä liikkeellä.
 
Stella oli voinut vaikka uida mutta oli vähän viileetä

Kaunis   Åsunden. järvi.
Käymme usein täällä kävelemässä.

Lohikäärme puu.

Sinne olisi voinut ryömiä sisälle, mutta Stella ei kuitenkaan uskaltanut.

Ihania nämä vanhat  kaatuneet puut.

Stellasta oli kiva   kiivetä puun päällä.

ja istua ja ihailla kaunista luontoa

Oli oikein mukava retki.
Kiitos taas Rebekalle ja Stellalle.

Llisää tällaisia päiviä toivotaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille.

3 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Onpa teillä upeat retkimaisemat. Suloinen Stella näyttää nauttivan sydämensä kyllyydestä. Kun lapset kasvavat, he muistavat parhaiten juuri tämän tyyppiset asiat. Toivon teille lisää yhteisiä hetkiä.

sylvi kirjoitti...

Kirsti kiitos paljon ♥

Sussi kirjoitti...

että näyttääkin kivalta retkeltä!