torstai 30. marraskuuta 2017

Valkeutta tuli taas,

Lumi  ja huurre teki päivästä valoisemman.
Tänään kun lähdimme kolmen jälkeen lenkille tässä kuvia lähdöstä ja kaksi viimistä kun palasimme  tunnin kuluttua.

Taivas lännessä. Kaunis valoilmiö.


Metsä ja taivas heijastui ikkunaan.



Metsä on niin kaunista kun puut ovat huurteessa.

Kotimme on valaistu luonnon valoilla.

Lunta rupesi satamaan lenkin aikana.
Nyt oli lumi jäännyt jo tielle.

Olen laittanut kodin Adventti-kuntoon.
Lauantaina Rsleyn joulujuhlat.
Menemme aamusta keittämään riisipuuroa ja paistamaan joulutorttuja.
Ohjelma on jo koottu.
 Mutta huomenna ensin ystävämme hautajaisiin.
Ovat jo kolmannet kuukauden sisällä.
Tällaista se elämä on.
Meitä muistutetaan ettemme elä täällä maan päällä kuin hetken Taivaassa sitten,  iankaikkisuudessa.

Pidetään huolta itsestämme ja lähimmäisistämme.
Hyvää huomenna alkavaa Joulukuuta sinulle ystävä.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Kuusi kuvaa kesästä.

Sain tämän kivan haasteen "Kuusi kuvaa kesästä" Pirkolta,  Elämää ja elämyksiä blogista.
Kiitos Pirkko.
Haasteessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesästä.
Aihe on tottakai täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä. 

Helppo,  mutta vaikeaa on valita vain ne kuusi :)
Tässä minun 6 kuvaa.


Toukokuussa kukki näin valtavasti Jouluruusumme.


Myös tämä ihana Meconopsis kukki hyvin, vaikka olimme sen siirtäneet toiseen paikkaan.  Valtavan isoja kukkia tällä kerta.

Helatorstaina teimme taas tyttäremme perheen kanssa perinteisen (Jökotta) kevätretken.Tällä kertaa Slottskogen  Göteborgiin.
Meillä on  aina niin mukavaa  näillä retkillä. Siellä tapasimme myös Suloseni siskon tytön Sunsvallista. Hän oli juuri silloin Göteborgissa käymässä.  
Kivat muistot on myös kesän Suomen matkasta jonka teimme Rebekan ja tyttöjen kanssa.
Tytöt olivat ensikertaa Suomessa.



Azaleat ja Rodot kukkivat hyvin pihallamme.
Oli hyvin mahtava tuoksu Azaleoissa.

Sinistä kukkaa oli paljon. Akleija on monen väristä pihallamme. mutta tämä  sininen Akleija oli todella yllätys.
Saimme Irma siskolta tämän punakukan taimen. Niin tämä on punahattu eikä niinkuin ensin kirjoitan. Hän oli  ottanut siemeniä kukkivasta punakukastaan ja  kasvattanut taimen. Antoi meillekin siitä taimen,  mutta se tuli ihan erilainen kuin mistä siemenet oli otettu. Tämä kukki runsaskukkasena  pitkään ihan siihen asti kunnes ensimmäin  pakkanen vei.

Tämä haaste on jo kulkenut monella jotenka en haasta ketään vaan sinä joka et ole vielä tätä saanut Ole hyvä ja ota haaste.

Oikein mukavaa lokakuun viimeisiä päivä.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Marrakuunkaktukset ja kynttilät.


Meillä kukki nyt 3 eriväristä Marraskuunkaktusta.
Kaikki nuput ei ole vielä auki.

 

Tässä on jo enemmän auki.

Tämän kaktuksen olemme saaneet Taimi-ystävältä jonka hautajaisissa olimme viime tiistaina. 

Taimi tulee olemaan muistossa aina kun tämä kukkii.
Tässäkään ei ole ihan kaikki nuput auenneet.
Tässä sitten keltanen kaktus. Kukat ovat isompia.
(Kuva ei oikein onnistunut.)
Nämä kaktukset ruukaavat kukkia uudestaan pääsiäisenä.

Suomem 100v.Itsenäisyyspäivä lähestyy.
Tein vähän sinivalkoisia kynttilöitä.
On hauska sytyttää ne itsenäisyyspäivänä.

Punaisia teen jouluksi, 
pääsiäiseksi  vihreitä ja keltaisia.

Valoa viikonloppuunne.

torstai 23. marraskuuta 2017

Ystävää saattamassa.

Tiistai aamupäivällä lähdimme Taimi ystävän hautajaisiin.
Luonto oli kauneimmillaan.

Suloseni ajaessa otin auton ikkunasta  näitä kuvia.

Voiko enään olla kauniinpaa saattopäivää olla.

Kuika kaunista siellä taivaassa on, kun jo täällä maan päälläkin on näin kaunista.

Olen kuullut on kaupunki 
original  

Olen kuullut, on kaupunki tuolla
Yllä maan, päällä pilvien usvain
Luona välkkyväin taivasten rantain
Siellä kerran, ah, olla mä saan
Halleluja, mun lauluni raikuu
Halleluja, mä kaupunkiin kuljen
Vaikka jalkani uupuen vaipuu
Joka askel mun kotiin päin vie 




Olen kuullut, on maa ilman vaivaa,
Ilman kyyneltä, taistoa, huolta
Kipu, sairaus, tuskaa ei tuota
Siellä kerran, ah, olla mä saan
Halleluja, siel riemuita voimme
Halleluja, jo epäilys haihtui
Enää koskaan en horjuen kulje
Olen saapunut Jumalan luo 


Olen kuullut, on valkoinen puku
Ja on hohtavat kultaiset kruunut
Sekä autuas taivainen suku
Siellä kerran, ah, olla mä saan
Halleluja, nyt henkeni kiittää
Kun jo kuulla voin taivaisen laulun
Side katkee mi' maahan mut liittää
Tiedän, siellä jo pian olla saan 


Halleluja, nyt henkeni kiittää
Kun jo kuulla voin taivaisen laulun
Side katkee mi' maahan mut liittää
Tiedän, siellä jo pian olla saan  

Näiden kauniiden sinivaloisten kukkasten myötä saatoimme ystävämme Taimin, haudan lepoon, ylösnousemusta odottamaan.
 Joh.11:25
Jeesus sanoi; minä olen ylösnousemus
ja elämä, joka uskoo minuun saa elää vaikka kuoleekin...



Rauha hänen sielulle ja jätämme hänet Jeesuksen omana Isän Jumalan haltuun. 



keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Punatulkkuja.

Tuuli ja lunta tuiskutti.
Aamusta ei meinannut ulos näkyä.
Linnuilla oli nälkä.

Onneksi oli Suloseni  lisännyt siemeniä linnun-mökkiin

Kilpaa kävivät laudalla

Päivällä vähän hellitti pyry.

Pikkumökistä punatulkku vetää siemeniä ulos kun lumi on tukkinut reiät.

Kyllä tähän pienen mökin reunallekin sopii useampi lintu

Kiva on katselle lintujen touhua.

Niitä käy täällä syömässä 5 eri tiaista, mustarastaita , käpytikkoja ja  Pähkinänakkelia. 

Kumma kyllä en tänään tuossa vilskeessä nähnyt pähkinänakkeliaa. Onkohan ne arempia  lumisateessa.

Mustarastas on niin herrastelia.
Tällaista tänään täältä meiltä.

Eilen käytiin ystävän hautajaisissa ja silloin oli ihan toisenlainen ilma.
Laitan siitä kuvia kunhan kerkiän.
Tänään on taas lauluharjoitukset illalla.

Hyvää viikonjatkoa.
Ollaan varovaisia liikenteessä.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Aktiivinen lauantai. Rakkaita ♥ pienokaisia käymässä.



Eilen oli tosi aktiivinen päivä meillä. Aamusta puoli yhdeksän Tuli rakas tytär ♥ tyttöjensä  heidän lastensa ♥ kanssa käymään. 

 Minä heräsin jo klo. 3 enkä saanut enään unta, niin valmistin päivän ruuan valmiiksi. Kurpitsa soppaa ja sienipaistoksen sekä jälkiruuaksi kurpistsasta juustovanukkaan.

Aamiaiseksi tein lettutaikinan valmiiksi ja sitten Suloseni heräsi klo 8 ja paistoi  letut. Keitin kaurapuuron ja 

sain valmiiksi juuri puoli-yhdeksäksi kun tulivat.

Syötiin aamiainen ja sitten lädimme ulos.
2-vuotiaalle on kuralätäköt mieluisia.

Kiva oli hyppiä eikä haitannut kun oli kumivaatteet päällä.

Lähdettiin kävelemään.
Lätäköitä oli niin paljon että William ei tahtonut keretä toisten mukaan kun joka lätäkössä piti hyppiä.

Tytöt keräsivät kauniita kiviä ja niin matki Willian heitä.

Taas tuli lätäkkö ja siinä hypittiin.
Tytöillä ei ollut kumisaappaita ja kumi-housuja, niin eivät lätöistä  välittäneet.

Tytöt juoksivat etukäteen ja menivät metsään piiloon.

No William tietysti  perässä.
Oksat veti myssyn silmille.

Hopsan, william kaatui kun ei nähnyt ettensä, mutta ei haitannut, sillä  Stella auttaa hänet ylös.
Sitten häipyi  Stella ja Reily metsään piiloon.
( siellä vähän näkyy) 
 Piilo-leikki jatkui.
Lillen löysi ensimmäisenä Reilyn.


Löytyi se Stellakin.
Sitten olikin aika kävellä takaisin lounaalle.
Onneksi ruoka oli valmista.
Rakkaat  lähtivät ruuan jälkeen kotia ja me lähdimme lähetyspiiriin.
Oli myös johtokunnan kokous jossa suunnittelimme joulujuhlaa. Kotiin tultuamme lähdimme Suloseni kanssa 10km, lenkille.  Kävelimme sen tunti kymmenessä minuutissa.
Kyllä siinä tuli hiki. Suihkussa käytyämme tuli pari ystävää kylään.
Oli siinä yhdeksi päiväksi liikettä.
Tänään sitten lähdimme jo aamupäivällä 10 km. lenkille.
Lunta ei vielä silloin ollut mutta puolenpäivän aikaan tuli.

Näin paljon oli kun lähdimme Musiikki Jumalan palvelukseen joka oli klo.14.
Pian tuo maisema muuttui valkoiseksi.
Että tällaista oli viikonloppumme.

Mukavaa pyhäiltaa teille blogi-ystävät 
♥ ja oikein hyvää alkavaa viikkoa.